torstai 3. maaliskuuta 2016

Viktoriaaninen matto

Karnaluksin tuliaiset on nyt törsitty ja päätyivät vastavalmistuneeseen keittiönmattoon. Minä oon aina niin malttamaton kun joku innostava työ on käsillä. Ajattelin ihan rauhassa tätä väkerrellä pala päivässä -tyyliin, mutta parin päivän jälkeen tahti kiihtyi :D 
   Taannoin pinnalla pyöri virkattu viktoriaaninen neliö. En tiedä onko jo vähän menneen talven lumia, mutta itse pääsin niistä vihdoin jotain tekemään. Sain siis ajatuksen virkata niitä kuteesta ja yhdistellä paloista maton. Keittiöön halusin saada jonkun suorakaiteen muotoisen maton pyöreän tilalle, joten toimeen! Tässä suora linkki Koukuttamon julkaisemaan ohjeeseen. 


Siinä eka ruutu. Tämä kude oli 9 koukulla tehtävän paksuista ja sitä meni n. 800g per ruutu. Ensin ajattelin tehdä 2X3 kokoisen maton, mutta se olisi jäänyt vähän tyngän näköiseksi keittiöömme. Tarkat laskennat ja päätin lähteä pidentämään mattoa 2X4 ruudukkoon. 8X800g = 6,4 kg ja kudettahan oli 6,5 kiloa, joten aika hilkuille meni. Pitihän sitä riittää vielä yhdistelemiseen..
(Keittiövaaka on muuten aika kätevä näissä hommissa :D).


Kun kaikki 8 ruutua oli valmiit, alkoi yhdistely. Olen kerran aikaisemmin tehnyt tähän tyyliin maton ja silloin virkkasin palat yhteen (piilo- tai kiintein silmukoin), eikä tulos ollut mielestäni niin hyvä. Siitä jää väkisin sauma koholle, eikä se minusta ole oikein kiva matossa. Nyt ajattelin siis ommella ne kuteella toisiinsa.


Ylemmässä näkyy millainen saumasta tuli. Alemassa näkyy vähän tekniikkaa kuinka tein. Ompelukudettahan piti olla aika pitkä pätkä ja hidasta aina silmukka kerrallaan sitä vetää läpi. Vedin koukulla aina kahden silmukan ali vähän kudetta. Sitten vedin vielä seuraavasta ja seuraavasta tähän tyyliin. Lopuksi lähdin vetämään kuteen tätä reittiä läpi, eli kiristin ompeluksen. Vaikea selittää, toivottavasti kuvat vähän kertoo.


Tuossa siis tilanne ennen kiristystä. Alemmassa näkyy, mistä aina koukulla vedin kuteen läpi. Lopuksi virkkasin kiinteillä silmukoilla reunuksen matolle. Se oli oma episodinsa, sillä kude kävi totaalisesti vähiin. Lopuksi vielä höyrytys (ekaa kertaa höyrytin maton :D Pyöreät on kyllä aina asettunut hyvin, tämä oli eka joka oikeastaan kaipasi sitä).


Ja tuntien työn jälkeen vihdoin valmis. Yhteen ruutuun meni karkeasti tunti, vähän alle kun ripeään teki. Sitten yhdistelyyn ja viimeistelyyn ainakin se kaksi. Kyllä tässä yksi täys työpäivä menee :D





Väriksi olisin valinnut mielummin vaaleanharmaan, mutta ostin nämä kun halvalla sain. On se ihan ok noinkin.




rAASUt alkaa loppumaan. Pitäisi tilata lisää..




20 kommenttia:

  1. Todella hieno! Mä olen monesti haaveillut paloista virkatusta matosta, mutta yhdistäminen on hieman arveluttanut, ettei jää turhan paksuja saumoja mattoon. Ehkä mäkin vielä joku päivä rohkenen kokeilemaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Joo kannattaa koittaa :) Mäkin vaan tein palat ja mietin sitten sitä yhdistämistä :D Näissä palamatoissa on se kiva kun niistä saa muunneltua eri kokoisia ja käytävämattojakin.

    VastaaPoista
  3. Ihana matto ja kiitos yhdistelyvinkeistä :)

    VastaaPoista
  4. Niin nätti matto! Haluisin ehkä viltin virkata noista paloista mutta oon miettinyt lankaa jo etukäteen... puuvillalangoilla on näyttänyt nätistä mut näyttäiskö yhtä nätiltä seiskaveikalla?

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) Kyllä musta seiskaveikallakin näyttää kivalta. Villasekoitehan tietysti vähän "karvaantuu" eli ei ole niin siloisen näköinen kuin puuvillalla, mutta viltissä se ei minusta haittaa, päinvastoin. Itse ainakin miellän viltin vähän "villaiseksi" ja toisaalta viltti syö paljon lankaa joten edullisemmaksi taitaa myös tulla 7 veljeksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ittekin mietin, että halvemmaksi tulisi seiskaveikalla. Puuvillalangat ovat paikoin ihan järkyttävän hintaisia...

      Poista
  6. Nojoo. Mun budjettiin ei kovin iso puuvillapeitto mahtuis :D

    VastaaPoista
  7. Kaunis matto kerrassaan! Mietin juuri uuden maton virkkausta ja tällä mallilla siitä tulisi kyllä ihana, mutta ehkä tekisin meille ainakin yhden ison neliön =) Nyt vain etsimään sopivaa kudetta.

    VastaaPoista
  8. Näissä neliöistä koostuvissa matoissa on kiva, kun niistä saa yhdisteltyä juuri huoneeseensa sopivan kokoisen ja muotoisen; käytävämattoa, pientä vessanmattoa tai vaikka suurta olkkarin mattoa. Ja se kuteen valitseminen voi olla sitten vaikeaa, meinaan jos on värivaihtoehtoja tarjolla! :D

    VastaaPoista
  9. Hei. Löysin vahingossa sun sivulle kun etsin myös suorakaiteen muodoista mattoa. Tämä näyttäisikin olevan tosi kiva malli ja helppo toteuttaa.
    Mulla olisi vaan muutama kysymys; Millainen tain niminen kude on sulla tässä? Ja paljonko on yhden ruudun mitta? Koukkukoko taisi olla se 9?

    VastaaPoista
  10. Käytin ihan trikookudetta joka on tekstiiliteollisuuden ylijäämää. Näissä trikookuteissahan paksuudet vaihtelee ja 9 numeron koukku valikoitui kuteen paksuuden mukaan. Kannattaa aina testata, mikä koukku sopii kulloiseenkin trikookuteeseen. Tällä kuteella ruudun kooksi tuli n. 55cm, mutta jos teet esim. kovin ohuesta kuteesta, ruutukokokin jää pienemmäksi. Toivottavasti näistä oli apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos paljon :) Toi koko olikin se tärkein, tiedän sitten sovittaa sen omaan projektiin :)
      Kiitos paljon!
      Ps. Aivan ihana blogi sulla ja sainkin paljon ideoita (ihan kun ei ennestään jo olisi tarpeeksi "Must to do" juttuja odottamassa :D )

      Poista
  11. Kiitos! Mullakin tuppaa aina kertymään tehtävälistalle "hieman" liikaa juttuja :D

    VastaaPoista
  12. Minäkin olen myös ton neliön matoksi virkannut.

    VastaaPoista
  13. Minäkin olen myös ton neliön matoksi virkannut.

    VastaaPoista
  14. Voisikohan maton tehdä useammalla värillä? Voisiko laittaa samaan tuutuunkin useita värejä? Käykö kierrätysmateriaali? Tarkoitan esim. entiset t-paidat virkkaukseen. Meillä riittäisi vanhaa materiaalia ja jos matoksi... Kesäprojekti... On mulla uuttakin tarpeetonta ehjää trikookangasta, jonka voisin leikellä. Onko ihan uhvoja suunnitelmia ammattilaisen mielestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Otettu olo kun nimität minua ammattilaiseksi, vaikkakaan en itse itseäni siksi kutsuisikaan :) Eihän näissä matoissa mitään sääntöjä ole, kaikki on sallittua ja kokeilu suotavaa :) Jos käytät yhdessä ruudussa useampaa väriä, tuo ns pitsikuvio ei erotu samanlailla kuin yksivärisessä. Toisaalta erivärikkyys tuo mattoon sellaista räsymatto meininkiä. Mutta kokeilemalla selviää parhaiten :) Kokeilet vaikka yhden ruudun ja katsot miellyttääkö silmää ja teetkö enempikin. Palojen yhdistämiseen kannattaa varata samanväristä kudetta, varsinkin jos yhdistät ne tällä tavalla, koska kude jää näkyviin. Toivottavasti näistä oli apua, kannustan kokeilemaan :)

      Poista